Kurinalaisuutta ja kuvittelua – Näkökulmia luovaan tietokirjoittamiseen

Kirjoittamisessa on aina mukana kuvittelua, oli tekeillä sitten fiktiivinen teksti tai faktoihin perustuva tietokirja. Kurinalaisuutta puolestaan tarvitaan, että aihe pysyy kasassa ja työ tulee valmiiksi. Luovassa tietokirjoittamisessa molemmat korostuvat – faktoissa on pysyttävä, mutta tekstin ei tarvitse olla tylsää. 

Kurinalaisuutta ja kuvittelua antaa kymmenen näkökulmaa siihen, mitä luova tietokirjoittaminen voi olla: aloittamisen taitoa, inspiraation vaalimista, eläytymistä ja kuvittelua, yhteisöllistä esseen kirjoittamista, monimuotoista tiedeviestintää, kritiikin kirjoittamista ja kirjallisuuslehtityötä sekä taiteellista tutkimusta ja kokeilevaa tieteellistä kirjoittamista. Kirjoittajat edustavat useita aloja, kuten taidehistoriaa, Suomen historiaa, esitystaidetta ja -tutkimusta, uskontotiedettä, kasvatustiedettä, kirjallisuutta ja kirjallisuudentutkimusta. Tekijät käsittelevät aiheitaan oman työnsä ja persoonansa avulla. 

Kirjan tausta on Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineessa. Jokaiseen artikkeliin sisältyy kirjoitusharjoitus. Teos soveltuu oppikirjaksi ja itsenäisen kirjoittamisen tueksi. 

Kirjan ovat toimittaneet Emilia Karjula ja Tiina Mahlamäki. Kirjan kirjoittajia ovat Annette ArlanderKristian Blomberg, Hanna Guttorm, Teemu Keskisarja, Anna Kortelainen, Päivi Kosonen, Tiina Lehikoinen, Tiina Mahlamäki, Teemu TairaPetri Tamminen ja Juha-Heikki Tihinen.

KustantajaTarke
Julkaisu2017
Sivumäärä204
KategoriaOpiskelutekniikka, Tiedeoppi
Kirjastoluokka38.3, 16.7
ISBN9789526843476